Tietoa sivustosta

Pihapiirissä elelee uskomattoman monta lajia hyönteisiä, hämähäkkieläimiä, nilviäisiä ja muita selkärangattomia. Kutsumme niitä yleisnimellä ötökät.

Puutarhoissa on runsain määrin hyödyllisiä eliöitä, mutta myös sellaisia, joiden aiheuttamat vauriot voivat koitua kasveille kohtalokkaiksi.

Otusten tunnistamisen helpottamiseksi tälle sivustolle on koottu tietoa pihapiirin yleisimmistä ötököistä ja niiden elintavoista. Jokaisen ötökän kohdalla on myös liikennevalo, joka kertoo sen hyödyllisyydestä, harmittomuudesta tai haitallisuudesta. 

Kun otukset on tunnistettu ja niiden mahdollinen haitallisuus todettu, on helpompi kohdentaa torjuntatoimenpiteet oikein. Näin ei tule tuhottua mitään sellaista otusta, joka onkin puutarhan kannalta hyödyllinen tai ei aiheuta mitään harmia, vaan on oleellinen osa luonnon monimuotoisuutta.

Sivustolle on  nyt koottu tiedot yli 550 lajista. Sivustoa täydennetään aika ajoin.

Lajisivulla olevaa kuvaa klikkaamalla saat sen isona näyttöön.

Tästä linkistä pääset tutustumaan pihapiiriin monipuoliseen lajistoon.

Kun kaipaat tietoa pihapiirin haitallisista otuksista ja niistä, jotka voivat toisinaan aiheuttaa vaurioita pihan kasveille, klikkaa tästä.

Tämän sivuston tekijät ovat FM Leena Luoto, joka on kirjoittanut tekstit ja FM Heikki Luoto, joka on kuvannut ötökät, ellei kuvassa ole toisin mainittu.

Tietojen keräämistä ja sivuston valmistumista on tukenut Tiedonjulkistamisen neuvottelukunta.

Määritysongelmiin on saatu apua internetin Hyönteisfoorumilta sekä facebookin Ötökkä- ja Perhosryhmistä.

Sivuston rakenteen on toteuttanut Green Spot / Jussi Hirvi

Toivomme, että Ötökkätieto-sivuston avulla puutarhan ja pihapiirin monimuotoinen luonto tulisi tutuksi ja ötököiden tunnistaminen olisi helpompaa.

Copyright ©Flowerpecker